sunnuntai 24. maaliskuuta 2019
Kaaos, kylmyys ja entropia
Iiron kirja:
Minä tulin ja tunsin poissaoloni hänen parissaan.
Ja minä kysyin mikä sen minussa tunsi. Se oli aina toinen, aina toinen.
Minä todella vaeltelen, minä joka olen niin
kuusikonkipeä ja unohtunut, käyskelen täällä ja
etäisemmillä teillä.
Monesti menen horisontista,
ja maailma tulee niskan päälle. Mutta aina minut
kutsuu toinen. Takaisin, takaisin.
Oi iltojen keveys kun en taukoa.
Oi sydänkipinä, kun he vaihtuvat toisistaan ja iskevät vastakkain.
Se on savunhiljaisuus ympärilläni.
Se tunkeutuu nyt silmiin, se tuntuu kielellä. Sillä on
ruusunmaku.
Ei kukaan voi syyttää poissaoloaan.
Ja sinä näet miten kaikki varisee ympärille.
Mirkka Rekola
Minä rakastan sinua, minä sanon sen kaikille, WSOY 1972.
Aamusta toiseen ei kahvia keitetä. Vesi ei virtaa, tuuli viimaisena jäähdyttää sielua ja lattiaa. Mittari väittää lämpöä ruumiini muuta ja tärisee. Pysähtyneisyys asettaa aloilleen, neuvoo jälleen maate menemään.
Suljettu järjestelmä vailla ulkopuolista energiaa, elon merkit huokuvat entropiaa.
Valvottu yö toisensa jälkeen kaaosta kasvattaa, joka sitä hallitsevaa neroa odottaa. Kuudelta valkenee ja annan jälkeen periksi.
Ja minä kysyin mikä sen minussa tunsi. Se oli aina toinen, aina toinen.
Minä todella vaeltelen, minä joka olen niin
kuusikonkipeä ja unohtunut, käyskelen täällä ja
etäisemmillä teillä.
Monesti menen horisontista,
ja maailma tulee niskan päälle. Mutta aina minut
kutsuu toinen. Takaisin, takaisin.
Oi iltojen keveys kun en taukoa.
Oi sydänkipinä, kun he vaihtuvat toisistaan ja iskevät vastakkain.
Se on savunhiljaisuus ympärilläni.
Se tunkeutuu nyt silmiin, se tuntuu kielellä. Sillä on
ruusunmaku.
Ei kukaan voi syyttää poissaoloaan.
Ja sinä näet miten kaikki varisee ympärille.
Mirkka Rekola
Minä rakastan sinua, minä sanon sen kaikille, WSOY 1972.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti